perjantai 6. joulukuuta 2013

Runollista

Syksyn ja talven mukana seuraa tietynlainen melankolia ja tarve lukea runoja. Runot kuuluvat jotenkin erityisesti tähän vuodenaikaan. Runot tuovat tunteet pintaan, herättelevät ajattelemaankin, liikuttavat, tuovat lohtua ja iloa! Itse en kykene tällaisia sanallisia taideteoksia luomaan, mutta nautin tästä lahjasta mikä muilla on. Vanhemman ajan runoilijoista lemppareitani ovat Eino Leino, Saima Harmaja, Eeva Kilpi, vain muutamia mainitakseni. Uudemman kauden runoilijoissa Tommy Tabermannilla löytyy todella ajatuksia herättäviä ja koskettaviakin runoja. Ajattelin jakaa teidän kanssanne nyt muutamia lempirunojani, yhdistettynä valokuviin, toiseen intohimooni. Muistakaa tunteilla! <3



lauantai 16. marraskuuta 2013

Pipsa ja sen poikaystävä ;)

Ihan pakko laittaa koira-päivitys. Niin hauskaa oli katsoa koiramme Pipsan ja sen uuden poikakaverin viilletystä metsässä tänään. Kamera ei meinannut kaverusten vauhdissa pysyä, mutta muutama kuva joukosta löytyi joissa ei näy pelkkää vauhtiviivaa! ;) Vauhdikasta marraskuuta kaikille!










torstai 17. lokakuuta 2013

Piipahdus Prahassa

Pikku lomanen tuli vietettyä Prahassa syyskuun lopussa. Olen pitkään haaveillut pääseväni sinne ja nyt haave toteutui. Kaupunki oli todella kaunis, upeaa arkkitehtuuria, koristeellisia taloja ja kaunis joki siltoineen. Tässä muutama tunnelma sieltä teillekkin!

Tunnelmia torilta.

Vanhan kaupungin aukiota reunustivat ihanat talot.

Kaarlen sillalta oli hienot näkymät vastarannalle. Prahan linna ja katedraali ylimpänä kukkulalla.

Söpö parveke.

Jos omistaisi ruutuikkunat, niin tässä hauska idea verhoiksi/näkösuojaksi.

Ihanan pikku ravintolan sisäpiha.

Koristeellista.


Praha by night.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Syksyinen Viro

Virossa jokusen vuoden asuneena, pala sydäntäni on aina siellä. Tänään iski syyshaikeus ja kaivelin viime syksyn Viron kuvat tiedostoista esiin. Vaikka kesän lämpö vielä viipyilee täällä, silti luonnossa on jo syksyn merkit nähtävissä. Rakastan syksyn värejä. Viime syksynä ihastelimme toinen toistaan kauniimpia auringonlaskuja Viron maaseudulla, kamera räpsyi tiuhaan ja kuvia on kymmeniä, mutta tässä teille muutama tunnelma. Armastan sügise värve!




Ja sitten syksyiseen Pärnuun. Pärnu on ihana kaupunki ja syksyllä, kun pahin turistikausi on ohi, voi nauttia rauhallisesta merenrantakaupungin tunnelmasta. Puistot suorastaan hehkuivat keltaisena. Vaikka päivä oli aavistuksen harmaa, sitä ei edes huomannut täällä keltaisten puiden lomassa.







Näistä väreistä teksisi mieli poimia jotain sisustukseenkin, vai mitä? Vaikka keltainen kausi sisustuksessa on itseltäni ohi ollut jo vuosia, niin näin syksyllä tekee mieli tuoda edes ripaus tuota väriä sisustukseen. Ehkäpä murretun keltainen koristetyyny? :) Nautitaan syksystä! <3

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Loppukesän värejä

Elokuiselta mökki-lomalta tallentui luonnon värejä kameraan.












Aurinkoista syksyn alkua!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kesähiuksille


Ovatko hiuksesi kesän jäljiltä korput? Niin ihanaa kuin aurinko ja uiminen onkin, kesän jälkeen hiukset vaativat erikoishoitoa. Täydellinen aloitus päivittäiselle hiustenhoidollesi on Sonya Hydrate Shampoo. Kuten nimestäkin ilmenee, se on kosteuttava ja tekee hiuksista joustavammat ja eloisammat sekä antaa enemmän tuuheutta ja kiiltoa. 
 
Sisältää mm. hoitavaa Aloe veraa ja Royal Jellyä, kosteuttavaa panthenolia sekä hiuksille että hiuspohjalle. Sonya Hydrate Shampoo puhdistaa täysin ilman parabeeneja. Pesun jälkeen tarvitaan tietysti hyvä hoitoaine. Sonya Hydrate Conditionerin koostumus sisältää Aloe veraa, Royal Jellyä ja hyvää tekeviä öljyjä. Jojobaöljyä joka on hyväksi sekä hiuksille että hiuspohjalle, macadamiapähkinäöljyä, joka on suoranainen unelma takkuisille hiuksille ja auringonkukansiemenöljyä, joka tekee hiuksista silkinsileät. Lisäksi hoitoaineeseen sisältyy vehnäproteiineja, jotka vaikuttavat kosteuttavasti. 
 
Muitakin hiusten tehohoito-vinkkejä löytyy, helli hiuksiasi! Ota yhteyttä ja kerron lisää!

Kuva: Forever Living Products
 

torstai 25. heinäkuuta 2013

Kivitalon keittiö

Vaihteeksi muutama kuva tekemistäni muutoskohteista.Vanhan, jykevän kivitalon asuntoon tehtiin laaja pintaremontti. Kellastuneet, kuluneet lautalattiat hiottiin ja käsiteltiin kuultovalkoiseksi. Keittiössä seinien väri vaihtui raikkaaseen vaalean harmaaseen ja myös koko keittiö meni uusiksi. Remontti suunniteltiin myös osittain silmälläpitäen mahdollista asunnon myyntiä joskus tulevaisuudessa, joten senkin puolesta värit ja tyyli valittiin hillityiksi. Ilme raikastui melkoisesti, vai mitä?

Ennen remonttia:



Ja jälkeen remontin. Kaikki yksityiskohdat ei näissä kuvissa ole ihan vielä kohdallaan, nopean sisäänmuuton takia, mutta yleisilme on valmis.



lauantai 29. kesäkuuta 2013

Rapistunutta tunnelmaa

Minulla on viehtymys kaikkeen hieman rapistuneeseen ja kuluneeseen, niin sisustuksessa kuin muutenkin. Sisustuksessa se tarkoittaa sitä, että esim. vanhan kaapin maalipinta saakin olla kulunut ja elämää nähneen näköinen. Kaikkien pintojen ja tavaroiden ei pidä olla uutuuttaan kiiltäviä. Muuten tämä näkyy esim. matkoilla tykkään kuvata rapistuneita rakennuksia, vanhat ikkunat ja ovet ovat suosikkejani! Tässä muutama esimerkki Tartosta ja sen läheisyydestä.

Seuraavat kuvat pienen kalastajakylän tunnelmia:
Ihana "ikkunakoriste", vai mitä?
Kaunista harmaata.

perjantai 31. toukokuuta 2013

Aloe vera kotisivu

Välillä hieman aloe veraa. Uusi, oma kotisivuni on nyt auki, tervetuloa tutustumaan! Sivuilta löydät tietoa minusta, tuotteistamme ja aloe verasta. Sieltä löytyy myös oma nettikauppani, jota käyttääksesi voit tilata omat tunnukset minulta. Kesäkuussa löytyy vielä muutamia päiviä vapaana, jolloin voin tulla pitämään kasvohoito- tai jalkahoito-illan Sinulle ja ystävillesi (Pirkanmaan alueella). Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!

Aurinkoista viikonloppua!
http://www.myaloevera.fi/isosomppi/kotisivu



Kuva: Forever Living Products



tiistai 28. toukokuuta 2013

Mökkeilyä

Muutama otos viikonlopun mökki-reissulta. Täydellisempää ilmaa saa hakea ja vesikin oli lämmintä!

"Täällä tuoksuu kesä!"







Mielenrauhaa

Lempipaikka

"Hei, näillä korvillahan voi lentää!"



Tassu ja kivi

Mussukka

   
Rullaati rullaa...
Lisää tällaisia päiviä! Nauttikaa kesästä!